*

Elokuvia ja ohilyöntejä

Tuntematon sotilas (2017)

Nyt on sitten nähty tämäkin versio Tuntemattomasta. Henkilöstä riippuen tämä versio on joko paras filmatisointi tai sitten toiseksi paras. Mollbergin version kohtalona on tämän version jälkeen muuttua siitä ”huonommasta Tuntemattomasta” ”huonoimmaksi Tuntemattomaksi”. Ottamatta kantaa onko syynä keskimmäisen Tuntemattoman vähäiset televisioesitykset vaiko ensimmäisen version komea kattaus kotimaisen elokuvan kultakauden tähdillä, on ensimmäinen kotimaisen elokuvan klassikko ja tämä Louhimiehen versio sen toimiva päivitys. Oikeastaan nyt Tuntematon sotilas näyttää aivan modernilta sodanvastaiselta sotaelokuvalta.

Elokuvan tarina lienee kaikille meille kaikille tuttu eikä sen kertaamisessa ole mitään järkeä. Ehkä mielekkäämpää onkin vertailla uusinta ja vanhinta Tuntematonta. Niin moni meistä kuitenkin tekee. Niin tein minäkin, enkä edes koe velvollisuudekseni muuta väittää. Jo pelkästään arvostelun pituus kertoo, että vertailtavat elokuvat ovat erilaisia ja tunteita herättäviä.

Luonnollisesti kävin elokuvan katsomassa avoimin mielin, mutta alitajunnan ikävä puoli oli ajoittain muistuttaa minua Laineen versiosta. Kaikkiin Louhimiehen uusiin ratkaisuihin en ole lainkaan tyytyväinen, mutta taas muutamat päivitykset olivat enemmän kuin tervetulleita.

Hieman etäiseksi itselleni jäi uivat lapset ja niiden symboliikkaa elokuvan alkukohtauksessa ja viimeisissä kuvissa. Samoin aivan turhana pidin korpisotureidemme äkillistä ja irralliseksi jäävää innostusta eläinkuntaan kohden. Elokuvasta löytyy peräti kaksi kohtausta, jossa ryvettyneet taistelijamme antavat perhosen levätä kädessään ja lähettävät sen sitten matkoihinsa. Samoin koin lähinnä hämmennyksen tunteita, kun Rokka palaa korsuunsa legendaarisesta yhteenotostaan Lammion kanssa. Rokka näkee paluumatkallaan kanin ja ottaa sen hellästi käsiinsä ja silittää kanin pehmeää turkkia.

Ehkäpä näillä hetkillä viattoman ja sodasta irrallaan olevan luonnon avulla, sekä varsin suorasukaisella Gladiaattorin peltokohtauksen lainalla, haluttiin korostaa roolihahmojen inhimillisyyttä. Ihmisiä keskellä mielettömiä kauhuja. Harmi vain, että onnistuneen perääntymisvaiheen kuvauksen vuoksi tällaiset henkilökuvan syvennykset jäävät mieleen lähinnä päälle liimatun oloisiksi yrityksiksi.

Osittain joutavana pidän elokuvaan lisättyä kotirintaman kuvausta. On erittäin laskelmoiva ratkaisu sitoa Rokan vaimon ja lasten jouluvietto Lyytin itkunpidättelyineen miesten korsussa viettämän joulun kuvaukseen. Oikeastaan kohtauksen pelastaa ainoastaan Jussi Vatasen esittämän Koskelan lakoninen jouluntoivotus joka saakin yhtä lakonisen vastauksen. Ja varmaan ilman elonkorjuukohtaustakin olisi pärjätty. Ainakin elokuvan kestoa ajatellen.

Kolikon kääntöpuolena on toki mainittava muutoin onnistunut kotirintaman kuvaus. Lyyti ja Rokka toimivat hyvänä kiinnekohtana perheellisten katsojien tuntemuksille sodasta ja kaipuusta, odotuksesta arkeen palaamisesta ja pelosta miten perheen käy jos toinen ei palaakaan sieltä jostain. Kariluoto ja hänen puolisonsa Sirkka puolestaan kuvastavat nuoruutta ja kunnianhimoa. Sirkka kirjoittaa rintamalle Suur-Suomesta ja Kariluoto näyttäytyy selvästi kunnianhimoisena ja sankaritöihin pyrkivänä nuorena upseerina. Elokuvan koskettavin kohtaus ja samalla hieno hatunnosto Väinö Linnan Pohjantähti-trilogialle löytyy aivan lopusta, kun sodan päätyttyä Koskelan perheen äiti katsoo mustin kunniamerkein koristeltuja kuvia pojistaan. Kallis on rauhan hinta.

Pettymyksen vanhan elokuvan ystäville varmasti tuottaa myös ikonisen ”kovennetun” jääminen pois. Tämä harmittaa erityisesti siksi, että itse pidän kohtausta keskeisenä alikersantti Lehtoa määrittävänä kohtauksena, joka samalla ennakoi hänen lopullista kohtaloaan itsepäisenä loppuun saakka. Yleisemmälläkin tasolla, tässä kuvauksessa Lehdon hahmosta puuttuu se jokin haavoittuvaisuus, mikä verrokkielokuvassa inhimillisti henkensä riistänyttä miestä. Nyt Lehtoa määrittelevin kohtaus on hänen sotavangille osoittama kylmä kohtelu. Sama muutamien hahmojen osalta pienevä rooli jättää nämä hahmot katselijalle varsin etäisiksi. Jälleen elokuvallinen ratkaisu, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Jos suosikkisi löytyy päähahmoista, saat vastinetta rahallesi. Jos taas pidit enemmän Laineen monen hahmon tyylittelystä petyt – onneksi vain lievästi.

Oikeastaan siinäpä ne keskeisimmät heikkoudet olivatkin. Nämäkin lähinnä vain eroja reilun puolen vuosisadan taakse. Paras uutuus Louhimiehen Tuntemattomassa on rakennetta ja tapahtumia rytmittävät tekstit. Tässä Louhimies selvästi ottaa pesäeron aiempiin versioihin, eikä edes oleta katsojien tuntevan Linnan lähtötekstiä ulkoa. Tämä on ehdottomasti hyvä ratkaisu. Muistan, että Laineen Tuntematon jäi itselleni paikoin kovin epäselväksi ensimmäisellä katselukerralla. Hieman toisella kymmenellä olleena, minulla ei ollut mitään käsitystä kuinka pitkää ajanjaksoa saatikka millaisia sodan vaiheita ja paikkoja elokuva kuvaa. Samoin kiistaton parannus vuoden 1955 versioon on taistelukohtauksissa keikkuva käsivarakamera. Ratkaisu on kovin tuttu ja suorastaan vakio nykyisissä toimintaelokuvissa. Silti mokoma tuo toiminnan erittäin iholle.

Elokuvaan valikoidut kohtaukset ovat mielestäni hyviä. Kohtaukset liittävät tuoreen Tuntemattoman modernin sotaelokuvan perinteeseen. Uuden käsittelyn saa muun muassa Äänislinnan, eli Petroskoin, valtaus, joka näytetään raadollisempana kuin ennen. Välittömän valtauksen jälkeinen kaaos, ryypiskely ja sikailu näytetään todentuntuisesti. Tälle rappiolle hienon kontrastin luokin pömpöösi, jopa absurdilta näyttävä voitonmarssi samaisen kaupungin valtauksen kunniaksi. En voi kuvitellakaan kuinka typerältä sotilaista kyseinen paraatipelleily on mahtanut tuntua.

Kuvattu sota on julmaa ja elokuvan loppua kohden yhä ahdistavampaa. Perääntymisvaihe ja vielä elossa olevien hahmojen kohtalo aidosti koskettaa. Sitten, kun hahmo johon on rakentanut tunnesidettä koko elokuvan ajan, kaatuu, tuntuu se vilpittömästi pahalta. Ottaisipa Hollywood tästä mallia. Kun hahmo on hyvin rakennettu, ei tarvita pauhaavan musiikin äkillistä katkeamista ja itkumusiikkia taustalle että homma toimii.

Yleisesti ottaen elokuvassa sota näyttäytyy tragediana, jossa mukaan paiskatut ihmiset pyrkivät selviämään. Sankarillisuus koko touhusta on riisuttu pois ja tilalla on enemmän hahmojen erinäisten motiivien pohdintaa. Koskela ei ole mikään pyhimys, vaan tekee sen mitä vaaditaan. Oikeastaan Koskela on kaikessa lakonisuudessaan varsin haikea hahmo. Kariluoto puolestaan näyttäytyy entistä tietoisemmin pyrkivän etenemään sotilasurallaan ja tekee selvästi tietoisia ratkaisuja uraansa vauhdittaakseen.

Upseerien onnistuneiden kuvausten vuoksi harmittaa aliupseereiden ja miehistön kuvaus. Hietanen saa aiempaa enemmän ruutuaikaa, mutta hänestä jää mieleen hieman surumielinen hahmo. Pilkettä hänen silmäkulmastaan ei paljoa löydy. Rokka puolestaan saa kaikkein eniten aikaa kankaalla ja siten syvimmän tyypittelyn. Hänen suhteensa naapurinmieheen sotamies Suteen näyttäytyy juuri sellaisena veljeytenä kuin vain äärimmäisessä ahdingossa ystävien välille voi syntyä. Fyysisesti muita vanhemman miehen isällinen huolenpito tovereistaan myös toimii hyvänä vastapainona välillä jopa liian supersotilasmaiselle kuvaukselle Rokan taistelutaidoista. Miehistöstä Vanhalan rooli on aiempaa suurempi, muttei lähellekään yhtä mieleenpainuva kuin muiden ruutuaikaansa kasvattaneiden roolihahmojen.

Eihän Tuntematonta voi arvioida puuttumatta myös näyttelijävalintoihin. Säästin sen siksi syystä tähän loppuun. Näyttelijät tulkinnallaan luovat silmiemme eteen meidän entuudestaan tuntemat hahmot, jonka onnistumista me katsojat juuri tällaisessa tarinaltaan tutussa elokuvassa erityisellä mielenkiinnolla seuraamme. Olivathan näyttelijävalinnat juuri seikka, joka herätti eniten keskustelua julkisuudessa. Toki, polemiikkia aiheuttivat myös leffan monet oheistuotteet, mutta eipä sillä mielestäni ole pahemmin väliä. Tarkallakaan katseella en havainnut kuvissa yhtäkään sponsorivessaharjaa korsun nurkassa tai Rafalen koneita taivaalla.

Näyttelijävalinnat ovat menneet nappiin. Ainakin jos pitää valinnan mittarina näyttelijäntyössä onnistumista. Eero Aho todella onnistuu Rokan hahmossa niin hyvin, että Reino Tolvasen suoritusta ei tule edes miettineeksi koko elokuvan aikana. Hannes Suominen puolestaan jopa ylittää Leo Riutun suorituksen Vanhalana. Nyt konekiväärikomppanian hihittelijän repliikit kuulostavat huomattavasti luonnollisemmilta kuin aiemmin. Jussi Vatasen lakoninen Koskela ja Aku Hirviniemen aavistuksen surumielinen Hietanen toimivat myös mainiosti, joskin turun murre ei oikein kunnolla tunnu riihimäkeläisen suuhun istuvan. Molemmat Putouksesta tutut näyttelijät selvästi pyrkivät näyttelijäntyöllään erottautumaan huumorirooleistaan.

Onnekkaita ovat he joille tämä on ensimmäinen sukellus Väinö Linnan romaanin filmatisointiin. He välttävät alitajuisen vertailun eri versioiden välillä ja voivat nauttia elokuvasta aivan eri tavalla. En yhtään ihmettelisi vaikka heille, onnekkaille, tästä muodostuisi juuri se paras Tuntematon. Onhan tämä painos kiistämättä tyyliltään aivan vertailukelpoinen muihin moderneihin sotaelokuviin.

Onko elokuva hyvä? On se, mutta ei mitenkään erinomainen. Siinäpä tämän ja monien muiden uusintafilmatisointien keskeinen kompastuskivi. Alkuperäinen elokuva on jo klassikko eikä uutta tulkintaa ole uskallettu lähteä viemään tarpeeksi rohkeasti eri suuntaan. Itsenäisenä elokuvana tämä Tuntematon toimii. Päivitettynä versiona, jona elokuvaa ensisijaisesti tarkastelen, se kaikkine hyvine puolineenkin se yltää vain keskinkertaisuuteen.

3/5

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Edvin Laineen ohjaustyön muisteleminen on Louhimiehen elokuvan yhteydessä tarpeetonta. Teknisesti elokuva-ala on kuudessa vuosikymmenessä kehittynyt niin paljon, että tuskin viitsin edes katsella enää sitä suttuista mustavalkofilmiä.

Antti Rokka konepistooleineen lähestyy tiettyjen kohtausten sankarina itseään John Ramboa. Eero Ahon lihakset tosin eivät vastaa Stallonen muskeleita, mutta Rokan monipuolisuus ihmisenä tekee hänestä todellisen päähenkilön.

Tuntematon sotilas on tässä muodossa oikeastaan puolidokumentti. Vanhojen uutisfilmien oheistaminen kerronnan yhteyteen ja tapahtumapaikkojen toteaminen väliotsikoilla ovat kuin historiantunti, tai siis - kolme tuntia.

Piipahdus Rokan kotona ja toisaalta tapahtumat Petroskoissa sisälsivät faktan, jonka joku asiantuntija voisi ystävällisesti perustella:

Kun rintama taistelujen myötä siirtyi itään, jäi seudun itäkarjalainen siviiliväestö paikoilleen, suomalaisen miehitysvallan komentoon. Kun rintamalinja muutti suuntaa ja puna-armeija eteni, lähtivät suomalaiset asukkaat epäröimättä kotikonnuiltaan evakkoon, pakoon viholliseksi kokemaansa hyökkääjää. Miksi?

Tuntematon sotilas ansaitsee elokuva-arvosanakseen asteikolla 1...5 vähintään nelosen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kun rintama taistelujen myötä siirtyi itään, jäi seudun itäkarjalainen siviiliväestö paikoilleen, suomalaisen miehitysvallan komentoon. Kun rintamalinja muutti suuntaa ja puna-armeija eteni, lähtivät suomalaiset asukkaat epäröimättä kotikonnuiltaan evakkoon, pakoon viholliseksi kokemaansa hyökkääjää. Miksi?"

En tiedä olenko ymmärtänyt tuossa jotain väärin, mutta itse asiassa itäkarjalaiset jäivät kyllä asumaan kotikonnuilleen vihollisen valloittaessa alueet takaisin. Tosin heitä oli jo venäläisten toimesta ennen sotaakin siirrelty pois jonnekin kauas, mutta he jotka siellä vielä silloin asuivat, jäivät kyllä neuvostotodellisuuteen edelleen. Ei Suomeen itäkarjalaisia sodan loppuessa muuttanut. Itäkarjalaiset asuvat edelleenkin Itä-Karjalassa.

Tietysti talvisodassa Suomen luovuttaman Karjalan alueen evakot pitkälti muuttivat jatkosodan aikana takaisin ja rakensivat uusiakin asumuksia itselleen jättäen ne sitten sodan lopussa tyhjilleen, mutta se on eri juttu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Itäkarjalaiset asuvat edelleenkin Itä-Karjalassa.

Osa vallatun alueen asukkaista vietiin Simeriaan ja loput siirrettiin kauemmaksi rajasta. Muualta Venäjältä siirrettiin asutusta vallatulle alueelle. He tulivat ja asuivat niissä mitä taloja oli tallella ja karjalaiset asustivat jossain muualla. Kai hyvin pieni osa varsinaisia alkuasukkaita sai jäädä kotikonnuilleen.

Näin minulle ainakin kertoi jostain Keski-Venäjältä siirretty mies, joka oli ollut pikkuinen poika kun olivat aluelle Värtsilään muuttaneet. Olivat asuneet aluksi Kuokkaniemellä Sortavalan maalaiskunnassa hyvin lähellä sitä paikkaa josta äitini lähti evakkoon. Suomalaiset nimet oli muutettu venäläisiksi myös niiltä jotaka olivat suomalaisna sinne jääneet. Mikoista tuli Mihaileja jne...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

Osa itäkarjalaisista oli jo ennen sotaa Stalinin vainoissa viety Siperiaan, mutta kyllä se pääosin karjalaista aluetta oli Suomen miehittäessä sen. Venäläinen osa väestöstä oli vähälukuisempaa ja valtaosa heistä internoitiin suomalaisten perustamille leireille.

Itäkarjalaiset sen sijaan asuivat kotitaloissaan Suomen miehityksen aikana. Suomi ei heitä huolinut mukaansa vetäytyessään takaisin. Se mitä heille sen jälkeen tapahtui on sitten monenkirjavaa, mutta kyllä Itä-Karjalassa edelleen on alueita ja kyliä, jotka pääosin ovat karjalaisten asuttamia.

Sen sijaan luovutetun Karjalan alueelta sinne jatkosodan aikana takaisin muuttaneet suomalaiset lähtivät Suomen vetäytyessä jälleen evakkoon ja alue tyhjeni. Sinne siirrettiin muualta Venäjältä porukkaa asumaan, joten luovutetun Karjalan alueella ei nykyään asu kovinkaan paljoa karjalaista väestöä.

Kannaksen Karjala liitettiin suoraan Venäjään ja paikannimet venäläistettiin. Sen sijaan Laatokan pohjoispuolen Karjala liitettiin Karjalan Autonomiseen Tasavaltaan (oikeastaan sodan jälkeen se oli "Suomalaiskarjalainen Neuvostotasavalta") ja siellä suomalaiset paikannimet säilytettiin ennallaan, tosin kyrillisin aakkosin kirjoitettuina.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Pitää kutinsa pääpiirteittäin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Taitaa olla minulla nyt tarkennuksen paikka. Neuvostokansalaiset eivät lähteneet sotaa pakoon, vaan jäivät Suomen miehittämälle alueelle. Hietanen pääsikin opettamaan Petroskoin suomen-taitoisille lapsille omaa sloganiaan "hyvä Suomi, alas ryssä".

Suomalaiset sen sijaan lähtivät evakkoon, Rokan perhekin elukoineen kaikkineen, kun neuvostoarmeija alkoi lähestyä uhkaavasti. Näin ollen Karjala jäi naapurille "tyhjänä". Minusta tässä on aivan ratkaiseva ero, lieneekö se sitten kulttuurinen, yhteiskunnallinen vai mikä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Ei täysin tyhjänä. Oli suomalaisia, jotka eivät tulleet Suomeen vaan jäivät asumaan kotitilaansa. Se ei vain heille onnistunut. Heidät siirrettiin pois.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

Äitini on kertonut, että kun heidän internointileirillään talvisodan aikana oli noin 600 ihmistä, niin kaksi perhettä päätti jäädä Neuvostoliittoon siinä vaiheessa, kun kesän alkaessa 1940 jokaiselta kysyttiin haluavatko he lähteä Helsinkiin vai takaisin kotipaikoilleen.

Hän muisteli kuinka erään perheen pojat jäivät laiturille itkemään, kun laiva tuli hakemaan muita vankeja Kontupohjan läheltä Äänisjärvellä. (Joku Itä-Karjalassa jo aiemmin asunut suomalainen kommunisti oli käynyt leiriläisille valistamassa, että vaikka teille luvattaisiin, että pääsette kotitalollenne, niin Siperiaan te joudutte, lähtekää vai Suomeen niin kauan kuin teidät päästetään!")

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä kuvaus uudesta Tuntemattomasta, itsekin koin sen suunilleen noin. Lisäisin vielä, että Eero Aho oli loistava, mutta rukiin korjuu ei ollut kaunista katseltavaa. Kotirintama ajatuksena kaunis, mutta ei oikein toiminut todellisena. Ehkä ohjaajalla ei ole mitään käsitystä sirpin käytöstä tai kuhilaan teosta.

Myöskään maatilan pihapiiri ei luonut kuvaa maatilan pidosta. Lähinnä muistutti nykyaikaisen kesämökiksi jääneen maatalon pihapiiriä, kuten varmasti olikin.

Rokan kiehahtaminen ja uhoaminen raskaana olevan vaimonsa puolesta jäin näin ollen valjuksi, vaikka itse huutaminen oli varsin onnistunut.

Hyvää tässä olis se, että ohjaaja oli löytänyt oman linjansa, siitä huolimatta, että teksti oli käytännössä jo vanhasta opittu. Tulkinnastahan siinä on kyse. Petroskoi osuus oli minusta vaisu, mutta ei häirinnyt kokonaisuutta niin paljon kuin tuo ruispellon osaamattomuus.

Ville Rautiainen

Kiitoksia Ari kommentistasi! Rukiin korjuusta minulla ei ole kokemusta, mutta nyt kun nostit asian esille huomaan pohtineeni samaa asiaa. Sanasi auttoivat löytämään pohdiskelulleni muodon. Tosiaan, kohtauksesta jäi enemmän vaikutelma heinänteosta, kuin sadonkorjuusta.

Ehkäpä elokuvantekijöiden olisi ollut syytä perehtyä tarkemmin maataloustöihin. Samassa maatilan pihapiirikin olisi silloin ollut tarkemmin kuvattu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eipä kestä. Sinulla oli erittäin hyvä kritiikki. Rukiin korjuu jäi elokuvassa näpertelyn tasolle.

Otetaanpa juoni mukaan tähän kohtaukseen, eli Rokka sai 14 vrk lomaa mennä kotitilalleen. Oli rukiin korjuun aika, mutta hän lähti takaisin ja ruishalme oli yhä pystyssä- Olisi pitänyt näyttää pelto täynnä kuhilaita mutta niitä ei nähty.

Näytösluontoisesti oli tehty kolme kuhilasta ja sitten Eero Aho hypisteli muutamaa rukiin olkea sirppi kädessään ei muuta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Petroskoi osuus oli minusta vaisu" ja niin oli minustakin. Huomasin nopeasti kaipaavani taistelua, ja kyllähän sitä totta vieköön kohta taas saatiin.

Koskela joutui perääntymisvaiheessa aikamoisen ongelman eteen: kuljettaako haavoittuneita vai konekivääreitä? Voimavarat alkoivat olla joka suhteessa lopussa, joten valinta piti tehdä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olen huomenna menossa katsomaan uutta Tuntematonta vihdoin ja viimein. Pitää sitten palata asiaan.

Ville Rautiainen Vastaus kommenttiin #13

Luin juuri arvostelusi. Se oli mielestäni hyvä. Oikein mainio näkökulma korostaa elokuvaa itsenäisenä teoksena. Sellaisena uusi Tuntematon on varmasti erittäin hyvä. Samaa ajatusta tavoittelin itsekin viittaamalla Tuntemattomaan ensi kertaa tutustuvien mahdolliseksi suosikiksi nousemisella.

Mielestäni hyvä elokuva saa aikaan tunteita ja puhuttaa. Siinähän on nyt selvästi onnistuttu.

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset